keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Varjoja Lapin kesässä

(ROVANIEMI) Rovaniemen Ounasvaaran huipulta levittäytyvä luonto ja ruska ovat kauneimmillaan. Alhaalla hiljalleen lipuvan Kemijoen pinnasta heijastuvat puut hehkuvat mitä upeimmissa syksyn väreissä.

Nämä ovat Keskustan sydänmaita, ja täällä jokin muukin kuin Lapin luonto loi outoa taikaa.

Keskustaa lähellä olleen Nova Groupin ajatuksena oli siis rakentaa koplattua liiketoimintaa Kevan, kaupunkien ja kiinteistöjen välille. Keva rahoittaa, kaupunki kaavoittaa ja Nova Group hoitaa toimitilavälityksen, suunnittelun ja konsultoinnin. Toimintamalli oli tarkoitus levittää Rovaniemeltä muualle maahan. Nova Groupin ja keskustan KMS-yhdistys jakoi Rovaniemen kaupunginhallituksen silloiselle puheenjohtajalle 10 000 vaalirahaa. Kelkkatehtaan kaavan läpimeno oli kuitattu.

Kuntien Eläkevakuutus maksoi Nova Groupille Rovaniemen kelkkatehtaasta 20,1 miljoonaa euroa, joka Helsingin Sanomien taannoisen uutisanalyysin mukaan oli reilusti ylihintainen. Tällä hetkellä tehdaskiinteistön arvoksi on Kuntien Eläkevakuutuksen tilinpäätöksessä arvitu 1,3 miljoonaa euroa. Kevan toimitusjohtajan Markku Kauppisen eroon johtanut koplaus synnytti valtaisan julkisuusmyllyn, joka jauhaa Rovaniemellä yhä kovemmin. Etelän Media selvitti, miten kaupunkilaiset asian kokevat.

Rovaniemen keskusta (kesk) vaikuttaa keskiviikkoaamuna rauhalliselta, mutta pinnan alla kuohuu. Ohikulkijoita puhuettaessa kaupunkilaiset pudistavat päätään ja kiirehtivät eteenpäin. Kaikki kieltäytyvät haastattelusta. Asiasta halutaan vaieta. Viimein paikalle sattuu kaupunkilainen, joka pysähtyy hetkiseksi. Rovaniemeläisen autoilijan vankka näkemys on, että kyseessä on pääministerin täysin käsittämätön ajojahti. Miehen mielestä on moraalitonta, että nyt kaivetaan kaikennäköisiä vanhoja asioita esiin, vaikka samalla maahan tulvii pakolaisia, ja muita maahanmuuttajia. Keski-ikäinen mies kiihtyy kun selviää ettei kyseessä olekaan Lapin Kansan toimittaja: ”Tulette tänne viisastelemaan tai jos ette tule niin yritätte lähettää lesbon! Se ei täällä käy, painakaa se nyt kalloonne”. Tässä vaiheessa tilanne alkoi vaikuttaa niin uhkaavalta, että paikalta tuli poistua välittömästi. Koko tapahtuma kuvaa rovaniemeläisten tuntoja karulla tavalla.

Etelän Media yritti myös tutustua kohutehtaaseen lähemmin, mutta yrityksen pihaa lähemmäksi emme päässeet. Kuvattaessa tehdasrakennusta pysäköintialueelta starttasi maastoauto tummennetuin ikkunoin lähestyen toimitusryhmäämme. Auto hidasti kohdallamme kuljettajan katsoessa meitä arvioivasti tavoitellessaan matkapuhelinta tai muuta esinettä Osuuskauppa Arinan -logolla koristellun takkinsa taskusta. Tässä vaiheessa Etelän Media päätti poistua pikimmiten Rovaniemeltä välttääkseen turhia hankaluuksia.

Lapin Kesä –klassikossa pohditaan ”Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolla ja suuri surkastua alhaiseen?”. Etelän Media arvelee, että maan pääministeri pohtii tälläkin hetkellä aivan samaa.

Ja poistuu peilin edestä vieläkään ymmärtämättä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti